Kosovo ja Albania 9-16.5.2026

8 Päivää

Varaa viimeistään sunnuntaina 8.2! Tämä matka toteutetaan kaksikielisenä. Mukaan lähtee kaksi matkaopasta, joista toinen on suomenkielinen. Suurin osa matkaseurasta tulee Pohjanmaalta, joten matkalla keskustellaan molemmilla kotimaisilla kielillä.

Lähde mukaan matkalle kahteen aiemmin suljettuun maahan, jotka ovat nyt avanneet ovensa maailmalle. Keväällä suuntaamme Kosovoon ja Albaniaan – kahteen valtioon, jotka ovat kokeneet dramaattisia muutoksia ja tarjoavat tänä päivänä historiaa, kulttuuria ja odottamattomia elämyksiä. Asiantuntevien oppaidemme Edmond Nushin ja Christoffer Wiikin johdolla koemme paikkoja, jotka vielä muutama vuosikymmen sitten olivat saavuttamattomissa.

Aloitamme matkan Pristinassa, jonne lennämme Helsingistä. Tutustumme kaupunkiin, joka on noussut raunioista ja sykkii uutta elämää. Matka jatkuu Mitrovican kautta viehättävään kulttuurikaupunkiin Prizreniin, jossa minareetit ja kirkontornit jakavat horisontin. Täältä ylitämme rajan Albaniaan ja pysähdymme Kukësissa – paikassa, jonka Christoffer Wiik tuntee hyvin sotavuosien kokemustensa ansiosta ja joka kätkee sisäänsä monia vahvoja tarinoita. Tiranassa kohtaamme pääkaupungin, joka on kulkenut rappeutumisesta kohti värikästä tulevaisuudenuskoa. Meille jää myös aikaa tutustua kaupunkiin sekä oppaiden johdolla että omatoimisesti. Matka päättyy auringon kimmeltämään rannikkokaupunkiin Vloraan, jota kutsutaan toisinaan Albanian Rivieraksi.

Matka tarjoaa hyvää ruokaa, kiehtovaa historiaa, kohtaamisia ihmisten kanssa – ja paljon naurua.

Kohokohdat

  • Kierros Pristinassa: Äiti Teresan patsas, Carshi‑moskeija ja Kellotorni
  • Prizrenin 1500‑luvun kivisilta
  • 2 yötä Tiranassa
  • 600‑luvulta peräisin oleva Apollonia
  • Berat – tunnettu perinteisistä valkoiseksi kalkituista taloistaan
  • Rannikkokaupunki Vlora
  • Durrësin amfiteatter
  • Golem Adrianmeren rannalla
Alkaen 1 890 €
/ Aikuinen
  • 7 hotelliyötä
  • Pristina
  • Oppaat Edmond Nushi ja Christoffer Wiik
  • 7 aamiasta, 7 päivällistä